30.8.15

Mökkiviikonloppu 11.-13.9. Cottage weekend

Hei,

Elokuinen mökkiviikonloppu Tampereen suunnalla peruuntui joten yritetään
uudestaan syyskuun puolivälissä.

Helsingistä lähdemme matkaan perjantaina ja palaamme
takaisin sunnuntai-iltana. Ohjelmassa on todennäköisesti mm. jotain
seuraavista: ruuanlaittoa, syömistä, nukkumista, saunomista, ulkopelejä,
lautapelejä, soutamista, uimista jne. :)

Matkat on tarkoitus tehdä ensisijaisesti henkilöautoilla (tarvittaessa
julkisilla pääsee perjantai-iltana noin viiden kilometrin päähän).

Toki voit halutessasi tulla omia reittejäsi suoraan mökille.
Ajo-ohjeita tai vinkkejä julkisen liikenteen yhteyksistä voi kysellä
allekirjoittaneelta.

Kuluja kertyy ruuista noin 10-15 euroa, sekä matkakulut autoilla
mentäessä Helsingistä n. 10-20 euroa per henki riippuen autojen
täyttöasteesta.

Ilmoittaudu mukaan osoiteeseen jussi.pihlajamaki(ät)iki.fi viimeistään
maanantaina 7.9. jotta ehdimme sopia tarkemmasta aikataulusta ja
muista käytännön järjestelyistä.

Kerro samalla myös:
* saatko auton käyttöösi ja montako siihen mahtuu (tavaroineen)
* milloin pääset perjantaina 11.9. lähtemään matkaan ja mistä
* onko sinulla joitakin ruokalistaan liittyviä erityistoiveita

Jussi
jussi.pihlajamaki@iki.fi
040 5432889

---

Hydepakki is going to have cottage weekend near Tampere on 11.-13.9.
We will leave from Helsinki by cars (if there is enough of them) on
Friday evening, and we will be back on Sunday evening.

If you are interested joining the cottage trip, please reply this
message at latest on Monday 7.9. and tell
* when you can leave Helsinki on Friday 11.9. and where are you leaving from
* if you have a car with you, how many can fit into it
* do you have any allergies or special diets, or any other food-related
wishes.

Jussi
jussi.pihlajamaki@iki.fi
040 5432889